Mies nauttii itsestään, hänen kätensä silittää asiantuntevasti kovaa varttaan. Ei kumppania, ei ongelmaa. Hänen sooloesityksensä on mukaansatempaava, testamentti itsensä rakkauden ja halun voimasta.
Pitkästä työpäivästä lähtien päähenkilömme, keskinkertaisen fysiikan mies, löytää itsensä yksin huoneestaan. Kumppanin poissaolo ei estä häntä etsimästä lohtua ainoalla tavalla, jonka hän osaa - itsensä iloksi. Hänen kätensä matkustaa asiantuntevasti sykkivän elimensä pituuden, jokainen aivohalvaus tuo hänet lähemmäs hurmion reunaa. Hänen toinen kätensä tutkii hänen kehonsa ääriviivoja, jäljittää lihasten harjanteet, lisää aistillista ylikuormitusta. Huone täyttää omien hengitystensä sinfonian ja itsehalunsa liukkaat äänet. Hänen silmänsä, jotka ovat täynnä nautinnon ja odotuksen sekoitusta, on lukittu peiliin heijastaen jokaista yksityiskohtaa hänen intiimistä hetkestään. Kliimaksi on väistämätön, katuvaisen halun vapautuminen, joka jättää hänet käytetyksi ja tyytyväiseksi. Tämä yksinolon teko on testamentti itsensä rakkauden voimakkuudelle, oppitunti, joka jopa kaikkein tyydyttävin matka voi johtaa tyydyttävään lopputulokseen.